Arktinenpuutarhamopsi 4.
Teksti ja kuvat: Jussi Ingervo
Kesäkuun loppupuolella 2020 tehdylle tallenteelle saatiin ikuistettua jotakin odottamatonta. Iltahämärissä, ilman jo viilennyttyä arktinenpuutarhamopsi oli lähtenyt saalistamaan ja saapui reviirinsä rajalle, jonne oli asennettu riistakamera.
Se paljasti ensimmäistä kertaa tutkijoille tarkempaa tietoa näiden arkojen otusten salatusta elämästä päijät-hämäläisten järviseutujen syvissä erämaissa. Erityisen merkillepantavaa on reviirinmerkitsemisrituaalien monimutkaisuus, joka saattaa viitata mopsikulttuurin olevan luultua kehittyneempää. Kysymyksiä herää myös reviirimerkkien välittämästä tiedosta. Perustuuko se – kuten nykyään oletetaan – vain hajumerkkeihin, vai onko kyseessä myös piirtokirjoitus. Julkaistu kuvamateriaali on herättänyt suurta mielenkiintoa mopsikologien keskuudessa.
Elokuun alussa 2020 havaittiin arktisenpuutarhamopsin (Canis mopsus ssp. arcticus f. hortus) hakeutuvan sienten läheisyyteen. Lajeja olivat mm. tatit (Bolus sp.), ukonsieni (Macrolepiota rachodes) sekä koralliorakas (Hericium coralloides). Käyttäytymisen arvellaan liittyvän talvehtimisen vaatiman rasvakerroksen kerryttämiseen. Sienethän ovat varsin proteiinipitoisia ja siten arvokasta ravintoa. Toisaalta sen katsotaan liittyvän reviirien merkitsemiseen.
Sienen kehitys on nopeaa ja muutaman päivän kuluttua itiöemät alkavat mädäntyä ja löyhkäävät voimakkaasti. Nämä arktinenpuutarhamopsi kokee kilpailijoiksi reviirillään ja se käykin ahkerasti merkkaamassa mätiä sieniä. Lisäksi näyttää siltä, että syvällä sisimmässään arktinenpuutarhamopsi on kuitenkin ilmeinen kaunosielu, jonka toimintaa ohjaavat myös esteettiset arvot. Sen näkeekin silloin tällöin etsiytyvän paitsi kauniiden kukkien myös näyttävien sienten luo nauttiman esteettisestä kokemuksesta. Evoluutiobiologit ja mopsikologit ovat paljon pohtineet käytöksen merkitystä, sitä ainakaan toistaiseksi kykenemättä selittämään.
Kesän jälkeen elokuun lopussa 2020 Arktinenpuutarhamopsi (Canis mopsus ssp. arcticus f. hortus) havaittiin jälleen. Se oli iltahämärässä asettunut syömään ruohoa. Sen aineenvaihdunnan arvellaan olevan siirtymässä arktisten olosuhteiden vaatimaan talvehtimistilaan. Rasvan varastoiminen lisääntyy - eristävä rasvakerros pitää lämpöä - syke hidastuu ja ylimääräinen energiaa kuluttava toiminta vähenee minimiin. Talvehtimistila on sukua talvihorrokselle, mutta mopsin tajunnantila ei alene ja sen valppaus säilyy, jotta jokainen mahdollinen ravinnonlähde tulee käytettyä. Mahan täyttäminen ruoholla loppukesällä ja syksyllä muistuttaa muumilajien (Mumius europeus ja M. sibiricus) tapaa täyttää maha havunneulasilla ennen talvihorrokseen vaipumista. Evoluutiotutkijat ovat verranneet arktisenmopsin (Mopsus arcticus) ja siperianmuumun (Mumius sibiricus) dna:ta ja ovat löytäneet yhteneväisiä geeniryhmiä, jotka säätelevät talvista aineenvaihduntaa. Tämä herättää monia kysymyksiä näiden lajien mahdollisesta yhteisestä muinaisesta kantamuodosta, jolle oli kehittynyt kyky selvitä äärimmäisistä oloista horrostamisen ja mahalaukun vihermassatäytteen turvin. (Kрысоносый, T. 1974.)
Lokakuussa 2020 arktinenpuutarhamopsi (Canis mopsus ssp. arcticus f. hortus) havaittiin riistakameratallenteessa. Sen nähtiin tutkivan lehtikasoja etsien sopivaa kasaa talviunille asettumista varten. Toiminto lienee jäännettä sen yhteisestä historiasta siperianmuumin (Mumius sibiricus) kanssa. Arvellaan, että arktisenpuutarhamopsin ja siperianmuumin muinaiset esi-isät söivät syksyisin vatsansa täyteen havunneulasia ja kaivautuivat lehtikasoihin talvehtimaan. Aiheetta on tutkinut Tove Jansson, joka julkaisi tutkimuksensa tuloksia vuonna 1958 muumitutkimuksen klassikkoteoksessa ”Taikatalvi”. Siinä hän kuvaa yksityiskohtaisesti muumien käyttäytymistä niiden siirtyessä talvihorrokseen. (Jansson, T. 1958.) Vaikka arktinenpuutarhamopsi ei vaivu varsinaiseen talvihorrokseen, on sen perimässä siihen valmius ja kasojen tutkimistoiminnot syksyisin ovat kaikuja menneisyydestä, jolloin hyvän horrostamispaikan löytyminen oli talvesta selviytymisen ehto.
Lähteet
Jansson, T. 1958. Taikatalvi. WSOY 1958
Kрысоносый, T. 1974. Taxonomy of the Moomin genus and its relationship to the genome of the Canis mopsus species. Pugsford Press 1974