Kasvattajahaastattelu
Kennel Pixietail’s
Kasvattaja Minna Viitanen
Kasvattajahaastattelu on artikkelisarja, jossa mopsinkasvattajat vastaavat vakiokysymyksiin.
Julkaisemme haastattelut aakkosjärjestyksessä kennelnimen mukaan. Päivitetyn kasvattajalistan löydät sekä lehden sivustolta Kasvattajalista-otsikon alta että Mopsikerhon kotisivuilta https://www.suomenmopsikerho.fi/kasvattajalista/
Tässä numerossa kysymyksiin vastaa kasvattaja Minna Viitanen, Kennel Pixietail’s.
1. Milloin aloitit mopsien kasvattamisen?
Ensimmäisen mopsini hankin vuonna 2007 toiselta mopsikasvattajalta. Vuonna 2011 syntyi ensimmäinen oma pentue kennelnimelleni.
2. Miksi aloit kasvattamaan nimenomaan mopseja?
Ihastuin rotuun muutama vuosi ennen kuin hankin ensimmäisen oman mopsini. Asuessani vielä kotona, äitini työkaverin mopsi oli meillä hoidossa. Tämä mopsi oli niin valloittava persoona, että se jäi mieleeni. Kun sitten nuorena aikuisena mietin itselleni sopivaa rotua, päädyin jatkuvasti rotuvalinnoissani mopsiin. Mopsissa vain oli “se jokin”.
Ajatus omasta kasvatustyöstä kypsyi sitten vähitellen. Minulla on aina ollut näkemys siitä, millainen oma “ihannekoirani” on, ja vuosien varrella kokemuksen, tiedon ja taitojen karttuessa se “ihanne” on vain tarkentunut. Kai halu kokeilla kasvattaa ylipäätään mitään rotua on se, että siitä haluaa kokeilla saada omanlaisensa.
3. Onko sinulla kokemusta muista roduista?
Ei. Olen halunnut toistaiseksi keskittyä kasvattamaan vain yhtä rotua ja perehtyä siihen mahdollisimman hyvin. En vielä ole tavannut toista yhtä valloittavaa rotua, joka tuntuisi omalta niin vahvasti kuin mopsit. En myöskään ole omistanut mopsien lisäksi muita rotuja.
4. Mikä mopseissa on parasta?
Mopsin kohdalla sanonta ”paljon pienessä koossa” pitää enemmän kuin paikkaansa. Ne ovat pieniä suuria koiria. Ja paljon muutakin kuin niitä monen kuvittelemia sohvaperunoita. Jokainen mopsini on myös ollut oma persoonansa, vaikka ovatkin olleet samaa rotua.
5. Mihin seikkoihin kiinnität huomiota kasvatustyössä/mikä on sinulle tärkeintä mopsien kasvatuksessa?
Vastaan tähän kahden seuraavan kysymyksen kohdalla.
“Mopsissa vain oli “se jokin””
“Tavoitteenani on aina ollut kasvattaa mahdollisimman terveitä, rodunomaisia, iloisia ja hyväluonteisia mopseja. ”
6. Mitkä ovat tavoitteesi kasvattajana?
Tavoitteenani on aina ollut kasvattaa mahdollisimman terveitä, rodunomaisia, iloisia ja hyväluonteisia mopseja. Kasvatustyöni olen halunnut pitää pienimuotoisena, jotta olen voinut keskittyä myös harrastamaan ja kisaamaan omien mopsieni kanssa.
Olen halunnut myös tehdä kriittistä jalostustarkastelua jokaisen pentueeni kohdalla. Se onkin välillä tarkoittanut vuosien taukoa kasvattamisesta ja asioiden pohtimista uudelleen. Omat tavoitteeni ovat muuttuneet ja muovautuneet vuosien varrella kokemuksen ja tietämyksen lisääntyessä sekä oppiessani rodusta koko ajan lisää perehtymällä asioihin ja keskustelemalla kokeneempien kasvattajien kanssa. Olen joutunut tekemään kipeitäkin päätöksiä kasvatustyöni suhteen, mutta uskon sen olleen välttämätöntä rodun ja sukulinjojen terveyden ja tulevaisuuden kannalta.
Mielestäni jokaisella kasvattajalla tulisikin olla tavoite, joka ohjaa kasvatustyötä. Mikä se tavoite sitten kenellekin on, vaihtelee kasvattajien välillä melkoisesti.
7. Minkälainen on ihannemopsisi?
Reipas, aktiivinen, terve ja hyvin liikkuva koira, joka jaksaa ja pystyy osallistumaan normaaliin arkeen. Hyvin hengittävä koira, joka jaksaa tehdä pitkiäkin kävelylenkkejä. Ulkonäöllisesti omaa silmääni miellyttää eniten kaunisliikkeinen, hyvän lihaskunnon omaava, lyhyt, tiivisrunkoinen ja vahvaluustoinen mopsi, jolla on hyvä pigmentti sekä kaunisilmeinen pää.
8. Mikä on paras ja mieleenpainuvin saavutuksesi?
Niitä on tietyllä tapaa ollut vuosien varrella monta. Ensimmäinen oma pentue oli uusi ja ihmeellinen asia. Ensimmäinen oma muotovalio oli hieno saavutus. Tänä vuonna tein tietääkseni Suomessa eräänlaista historiaa kisaamalla koiratanssin freestylessä oman kasvattini kanssa alokasluokassa saavuttaen meidän ensimmäisen koulutustunnuksen, FS1.
Maailmalla on muutama koiratanssissa kisaava mopsi, mutta meillä Suomessa ei ennen meitä ole tainnut kisata tässä lajissa kukaan. Hämmästytin asialla positiivisesti myös osaa kilpakumppaneistani. Tuntui upealta onnistua jossain, mitä osa oli pitänyt lähes mahdottomana.
Olen mielestäni kasvattajana saavuttanut jo kaiken, mistä olen haaveillut. Tai yksi haave minulla toki vielä on, mutta katsotaan, toteutuuko se… ;)
“Olen halunnut toistaiseksi keskittyä kasvattamaan vain yhtä rotua ja perehtyä siihen mahdollisimman hyvin.”
9. Mikä mielestäsi on muuttunut mopsien kasvatuksessa näiden vuosien aikana?
Löysin vanhoista painetuista mopsilehdistä kasvattajahaastattelun, joka minusta on tehty tasan kymmenen vuotta sitten. Omat ajatukseni ovat pysyneet melko samoina tuosta ajasta, mutta paljon on tapahtunut muuten.
Olen iloinen, että olen saanut nähdä ja elää rodun kulta-ajat. Vaikka on hyvä, että terveysasioihin on nyt alettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota, on sääli, että moni kotimainen kasvattaja on jo ehtinyt lopettaa kasvatustoimintansa. Kasvattajat ovat joutuneet mielestäni turhankin ahtaalle.
10. Mitä mieltä olet mopsien terveydestä ja tasosta Suomessa?
Mopsien taso meillä Suomessa oli aikaisemmin erinomainen. Meillä oli ansioituneita kasvattajia, joilla oli upeat, kovalla kasvatustyöllä aikaansaadut linjat. Näyttelyissä kävi paljon porukkaa ja kotimaiset mopsit pärjäsivät loistavasti.
On todella sääli, että tällä hetkellä näyttelyissä keskimääräinen osallistujamäärä on pudonnut 3-5 mopsiin per näyttely ja melkein kaikki sijoittuneet koirat ovat ulkomaan tuonteja. Enkä tällä tarkoita lainkaan himmentää heidän menestystään. Tuonteja on tarvittu aina ja tarvitaan edelleen linjojen pysymiseen terveinä ja elinvoimaisina. Lähinnä vaan suren kotimaisten linjojen ja pitkäaikaisten kasvatustöiden katoamista.
Harrastan kolmea lajia viikossa nuorimman mopsini kanssa. Näen treeneissämme monia erirotuisia koiria, joista yllättävän monella on ollut erinäisiä haasteita terveysasioiden tai vaikkapa käytöksen suhteen. Ongelmat voivat olla vain kyseisten yksilöiden haasteita, koska en tunne eri rotujen terveysasioita niin tarkoin. Tosin ihan jokaisella rodulla on nykyään omat haasteensa. Osasta ei puhuta lainkaan, koska ne eivät ihmisten mielissä näyttäydy samoin kuin esimerkiksi hengitysvaikeudet.
Saatan olla nyt puolueellinen, mutta en koe rotumme olevan niin sairas verrattuna muihin rotuihin, mitä esim. sosiaalisen median “ajojahti” on antanut ymmärtää. Olen itse joutunut vuosien varrella kovettamaan itseni kaikelta siltä “kuralta” ja kritiikiltä, jota rotumme on saanut viime vuosina osakseen. En muuten voisi harrastaa tai kisata lainkaan enää. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että koirillani on ihan sama oikeus olla olemassa ja harrastaa kuin kaikilla muillakin roduilla.
11. Minkälaisena näet mopsien tulevaisuuden?
Ensi vuonna minulla tulee 20 vuotta täyteen rodun parissa, joten tietysti toivon, että mopseilla olisi tulevaisuus myös täällä Suomessa. Se tosin jää nähtäväksi. Riittääkö aika ja jalostuskoirat? Minkälaisia ovat toimenpiteet, joita tarvitsemme näiden rodulle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi?
Mitä ikinä nämä toimenpiteet sitten ovatkaan, niissä tulisi mielestäni pitää mielessä samat ohjenuorat kuin kaikessa tavoitteellisessa kasvatus- ja jalostustyössä. Miksi tehdään se, mitä tehdään ja miten edistymistä seurataan?
Toivon, että joskus voisimme saada vielä takaisin ajan, jolloin joidenkin ihmisten suhtautuminen rotuun ei olisi näin vihamielinen.
