Koiranäyttelymatkat ulkomaille

Teksti ja kuvat: Sanna Sainpalo

Kroatia ja Slovenia

Ihan ensimmäisen näyttelymatkani kohde oli Tallinna. Kyseessä oli valmiiksi järjestetty matka, jossa oli matkanjohtaja mukana. Laivamatka sujui hyvin ja Tallinnan päässä oli vastassa bussi, joka vei meidät hotelliin. Lähestulkoon kaikki muut ihmiset olivat kamalassa humalassa paitsi me. Erään naisen lapinkoira puraisi toisen naisen ranskanbulldoggia, ja siitäkös alkoi kamala sanasota bussissa. Ensikertalaisina katselimme ihmeissämme tätä touhua. Mietimme, että tätäkö on koiranäyttelymatkailu ulkomaille.

Seuraava matkamme suuntautui Latvian Riikaan kansainväliseen näyttelyyn. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes eräs rouva päätti ostaa Latviasta seitsemän kania ja jokaiselle omat boksit. Rouva raahasi kanit bokseineen bussiin toisten häkkien päälle. Paluumatkalla olimme Pärnussa yötä hostel-majoituksessa, jonne mennessä linja-auto ei meinannut sopia kääntymään kapealla tiellä. Yhden torpan katto meinasi lähteä mukaan. Kanit jäivät yöksi bussiin, sillä niitä ei saanut viedä majapaikkaan. 

Aamulla lähdimme jatkamaan matkaa kohti Tallinnaa, mutta voi hyvä tavaton, missä kunnossa bussi oli. Ympäri lattiaa oli kasoittain heinää ja kanin papanoita! Matkanjohtaja sai samalta seisomalta raivarin. "On sitten viimeinen kerta, kun kaneja raahataan Latviasta Suomeen.".  Kaneja ostanut rouva esitteli Helsingin päässä tullimiehille kanien rekisteripapereita kehuen, miten laadukkaita jalostusyksilöitä ne ovat.

Ensimmäisellä matkallani Liettuaan kaikki meni hyvin siihen asti kunnes koitti paluumatka. Laiva juuttui jäihin kiinni ja seisoimme neljä tuntia keskellä Itämerta odottamassa jäänmurtajaa. Saavuimme Helsinkiin aamuyöstä klo 4.30 "hieman aikataulusta jäljessä". Sekin matka on jäänyt ikuisesti mieleeni.

Näyttelymatkoilla on usein hajonnut busseja tien poskeen mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Yhdellä näyttelymatkalla tarvittiin jopa kuusi eri bussia. Venäjällä aikoinaan bussi päätti hajota keskelle pahamaineista katua. Kerran bussi sammui keskelle Latvian tullialuetta. Auton naftasuodattimet olivat tukossa ja se sammui aina tietyn väliajoin ja nyki mennessään, mutta eteenpäin päästiin kumminkin kohti satama-aluetta.

Välillä ei ole mennyt koiran näyttelypaperit paikan päälle, vaikka matkanjohtaja on luvannut toimittaa ja huolehtia ne perille.

Eräällä matkalla jouduimme nukkumaan bussissa huoltoaseman pihassa, kun luvattu hotelliyöpyminen ei onnistunutkaan. Bussi ei nimittäin mahtunut erään sillan alta, ja meidän olisi pitänyt kävellä 4 km hotelliin. Korvaus siitä kaikille oli aamukahvit, ei muuta.

Kerran yhdellä matkalla puhkesi minibussin rengas keskellä yötä ja keskellä ei mitään. Ydinvoimala savutti vieressä. Lisäksi vuokrabussin tunkki katkesi kesken renkaanvaihdon. Ei siinä auttanut muu kuin mennä tienvarteen vilkuttamaan valoja, jotta saisimme apua joltakin ohitse ajavalta. Matkaa Tallinnaan oli vielä jäljellä tuhansia kilometrejä. Olimme tuolloin tulossa Ukrainan Kiovasta.