Sosiaalistumiskausi ja välttämiskausi

Erityisen tärkeitä vaiheita pennun elämässä ovat sosiaalistumiskausi 1–3 kuukauden iässä sekä välttämiskausi, joka alkaa jo kuuden viikon ikäisenä ja jatkuu 12. viikkoon loppuvan sosiaalistumisvaiheen jälkeen vielä useita viikkoja. Kasvattaja huolehtii viikoista ennen luovuttamista ja luovutuksen jälkeen vastuu hyvästä sosiaalistamisesta siirtyy pennun uudelle omistajalle.

Koiran aivot ovat voimakkaassa kehitys- ja muutosvaiheessa koko ensimmäisen elinvuoden ajan. Mikäli mahdollista, niin ainakin vuoden vanhaksi olisi erittäin hyvä välttää kaikkia mahdollisia traumaattisia kokemuksia, koska niistä jää pysyvä jälki koiran käyttäytymiseen ja mieleen joko lievinä oireina tai voimakkaana ei-toivottuna käytöksenä.

Yllättävät ikävät ja pelottavat tapahtumat valitettavasti eivät tule kello kaulassa eikä niihin hyvällä tahdollakaan voi läheskään aina varautua: kasvattajan tai omistajan ei pidä tuntea minkäänlaista syyllisyyttä siitä, että esimerkiksi joku pamauttaa voimakkaan ilotulitusraketin koiran vieressä tai siitä, että vieras koira yllättäen hyökkää kimppuun. Hyvin sosiaalistettu ja käsitelty pentu saattaa kuitenkin suhtautua tällaisiinkin tilanteisiin ainakin jossakin määrin rauhallisemmin ja pienemmillä traumoilla.

Koiranomistajaa ei oikeastaan voi syyttää siitäkään, että hän ei osaa lukea koiran eleitä – uusi omistaja ei useimmiten ole perehtynyt koiran käyttäytymismekanismeihin eikä sitä häneltä voida vaatiakaan. Olisi kuitenkin hyvä, jos kasvattaja osaisi antaa jonkinlaisia vinkkejä tilanteista, joissa tuosta mainitusta lukutaidosta olisi hyötyä.

Esimerkkinä tallaisesta väärin ymmärretystä viestistä vaikkapa tilanne, jossa pentu tapaa uuden koiran ja asettuu ns. leikkiin kutsu -asentoon. Omistaja helposti tulkitsee tämän iloiseksi ensikohtaamiseksi, vaikka kyseessä saattaakin olla rauhoittava signaali, jolla koira viestii toiselle ”en ole vaarallinen, älä tee minulle pahaa”. Sen sijaan, että tehtäisiin omalle koiralle tilaa ja rauhoiteltaisiin, se viedäänkin juuri kohti sitä, mitä se pelkää. Vaikka asento on sama, niin eleet ovat erilaiset: innokkaasti leikkiä haluava koira liikkuu, vaihtaa asentoa, hyppii ja heiluttaa häntää laajasti – pelkäävä koira jähmettyy tuohon kutsuasentoon, korvat vetäytyvä taakse ja häntää liikahtelee vain varovaisesti.

Sen sijaan koiranomistaja on ehdottomasti vastuussa pelkotilojen kehittymisestä, mikäli hän käyttää koiransa kouluttamisessa voimakkaita pakotteita ja mahdollisesti jopa kipua tuottavia rankaisuja tai muutoin käsittelee tätä kovakouraisesti. Vuoden vanhaksi ilman voimakkaita ikäviä kokemuksia eläneen koiran aivot ovat jo sen verran kehittyneet, että kuppi ei ihan pienestä heilahda nurin.

Sosiaalistumisvaiheen aikana on äärimmäisen tärkeää, että koiranpentu tutustuu erilaisiin asioihin, ympäristöihin, tilanteisiin ja ihmisiin, sillä kaikki tämän vaiheen aikana koettu tulee kuulumaan koko koiran elämän ajan sen normaalielämään. Tämänkin jälkeen koira toki tottuu ja oppii sietämään erilaisia asioita, mutta ne saattavat silti aiheuttaa eriasteista stressiä.

Normaalin seurakoiran kehitysvaiheissa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti koiran sosiaalisuuden kehitykseen. Seurakoiran tärkein tehtävä on kulkea ihmisen seurana ja silloin on tärkeää, että se menestyy ihmisensä mukana paikassa kuin paikassa kaikkien ja kaiken kanssa hyvin toimeentulevana.

Sosiaalistumiskausi on lyhyt ja rokotuksien puuttumisen vuoksi useat uudet koiranomistajat suojelevat tulokasta mahdollisilta tartunnoilta eli eivät ennen rokotuksia liiku pennun kanssa missään. Tämän takia he myös saattavat aiheuttaa koiralle pysyviä ongelmia tulevassa elämässä, johon se viedään vasta sosiaalistumiskauden loputtua ja välttämiskäyttäytymisen edelleen voimistuessa. Kaikki kodin ulkopuolella on vierasta ja pelottavaa, ja siitäpä ne vaikeudet sitten alkavat kasaantua. Eli kannattaa reippaasti vaan lähteä liikenteeseen ja tutustua muihinkin koiriin: koirakoulut tarjoavat kurssejaan jo 8-viikkoisille pennuille ja tällainen pentukurssi on oivallinen mahdollisuus totuttaa koiraa lajitovereihin ja vieraisiin ihmisiin ja samalla saada oppi toimintoihin, joita normaalissa arjessa tullaan tarvitsemaan.

PELKO

Pelkotilat ja arkuus voivat johtua seuraavista tekijöistä: geneettinen perimä, puutteellinen sosiaalistaminen ja pentuvaiheen ympäristön virikkeettömyys, pakottamiseen perustuva kasvatus ja koulutus sekä traumaattiset kokemukset.

Perinnöllinen arkuus

Perinnöllinen arkuus johtaa helposti pahoihin ongelmiin, joten geneettiseltä perimältään ei-toivottuja ominaisuuksia saanutta pentua täytyy ihan pienestä pitäen totuttaa ns. ”normaalikoiria” enemmän ja järjestelmällisemmin erilaisiin asioihin: erilaisiin eläimiin, erilaisiin ihmisiin ja liikennevälineisiin, erilaisiin maastoihin, erilaisiin sääolosuhteisiin, erilaisiin kodinkoneisiin, erilaisiin ääniin ja tuoksuihin. Ongelmia saattaa syntyä jopa niin pienistä asioista kuin silmälasit, jos syntymäkodissa ei kenelläkään sellaisia ole käytössä – tai esimerkiksi siitä, onko kyseessä mies vain nainen, miehen vai naisen ääni… tai aikuinen vai lapsi.

Toivottavaa on, että uudet asiat esitellään erityisaralle koiralle tilanteessa, jossa se tuntee itsensä rauhalliseksi ja varmaksi, eli sen ennakko-odotukset ovat positiivisia. Ja sama koskee myös koiran omistajaa: koiran energia synkronoituu sen oman ihmisen energiaan ja jo pelkästään sitä kautta koira aistii vallalla olevan tunnetilan. Koiraa ei voi petkuttaa esittämällä iloista ja rauhallista, jos sisäinen totuus kertoo toista. Lisäksi koira osaa lukea äärimmäisen pieniä muutoksia ihmisessä: siltä eivät jää huomaamatta pälyilevä katse, hartioiden kohoaminen, tihentynyt hengitystahti, kiivaammin lyövä sydän eivätkä jännittyneet liikkeet. Eli esitellään uudet asiat koiralle tilanteessa, jossa myös ihminen on oikeasti positiivisessa mielentilassa.

Traumaattiset kokemukset

Yllättäen esiin tuleva pelkoon liittyvä ongelmakäytös johtuu yleensä jostakin traumaattisesta kokemuksesta kuten esimerkiksi erilaisista kiputiloista tai muista epämiellyttäviä tuntemuksia aiheuttavista tilanteista, rankaisupainotteisesta kouluttamisesta, pakottamisesta tai perheen ja perheen koirien välisistä jännitteistä. Vain joitakin mainitakseni.

Jopa hyvin sosiaalistettu ja optimistisesti elämään suhtautuva koira saattaa muuttua ennakkoluuloiseksi uusia asioita kohtaan, yleistää pelkoaan pelon kohteen kanssa samankaltaisiin ääniin, paikkoihin tai asioihin, jos se joutuu kokemaan useita traumaattisia kokemuksia lyhyellä aikavälillä.

Yleensä oppimiseen eli ehdollistumiseen tarvitaan paljon toistoja. Kun kyseessä on erittäin voimakas säikähtäminen, pelkoehdollistuminen voi kuitenkin tapahtua kerrasta. Toinen pelkoihin liittyvä huomioonotettava tosiasia on se, ettei pelkoehdollistuminen poistu koskaan koiran aivoista.

Pelkoehdollistuminen voi myös yleistyä samankaltaisiin kohteisiin tai koira voi yhdistää pelon useampaan sillä hetkellä sen aistikentässä olevaan asiaan. Jos koira esimerkiksi säikähtää kovaa ääntä tilanteessa, jossa samalla hetkellä kulkee ohi nainen lastenrattaita työntäen mukanaan myös pieni lapsi polkupyörällä ajaen, sataa vettä ja sateenvarjo aukeaa, niin jatkossa pelkkä naisen, rattaiden, polkupyörän, lapsen ja sateenvarjon näkeminen sekä sade ja voi käynnistää saman pelkoreaktion kuin mitä alkuperäinen kova ääni sai aikaiseksi. Pahimmassa tapauksessa koira yleistää pelkoaan jatkossa ärsykkeisiin, jotka eivät alkuperäisessä tilanteessa ole edes olleet läsnä.

Vaikka pelkoehdollistuminen ei ehkä koskaan enää koiran aivoista poistukaan, voidaan koirat aivot opettaa ohittamaan pelko. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin varauduttava mahdollisesti pitkäänkin ja ehdottomasti pelkästään positiiviseen vahvistamiseen perustuvaan koulutukseen.

Rauhoittavat signaalit

Pelkäävä tai hermostunut koira saattaa myös käyttää rauhoittavia signaaleja rauhoittaakseen itseään tai pelon kohdetta. Nämä signaalit on hyvä osata ja ottaa huomioon ja tarvittaessa käyttää niitä itsekin koirain rauhoittamiseen. Tällaisia signaaleja ovat mm. silmien siristely, haukottelu, katseen pois kääntäminen, maan nuuskiminen ja kaivaminen tai suupielien ja kuonon nuoleminen.

Voit myös tutustua Turid Rugaasin ”Rauhoittavat Signaalit” -kirjaan, joka kertoo hyvin myös siitä, miten koiranomistajat voivat noita signaaleja itsekin käyttää.

Rauhoittavista signaaleista yksi omakohtainen kokemus esimerkkinä. Koulutuksen kohteena pikkuruinen teacup poodle, joka pelkäsi kutakuinkin kaikkea ympärillään. Alkuvaiheessa makasimme omistajan kanssa mahallaan koulutustilan lattialla kaikki ketarat levällään ja täysin liikkumasta, katseet käännettynä pois koirasta. Ympärillemme oli levitelty herkkupaloja ja melkoisen odottelun jälkeen tuo pieni otus alkoi varovasti noukkia makupaloja ja lähestyä meitä. Siitä saatiin alku lopulta loistavin tuloksin edenneelle koulutussuhteelle.

AGGRESSIOT

Pelko ilmenee koirassa monin eri tavoin, eri roduissa eri tavoin mutta myös saman rodun edustajilla yksilöllisinä reagointitapoina. Pelko voi ilmetä muun muassa vapinana, piiloutumisena, jähmettymisenä, pakenemisena, läähättämisenä, kuolaamisena tai ulosteiden sisälle tekemisenä. Pelko ilmenee myös haukkumisena, murinana ja hyökkäävänä käytöksenä.

Pelkoaggressio on aggression muoto, johon yhdistyy pelon merkit kuten jalkojen välissä oleva häntä, matalaksi painuminen ja korvien vetäminen taakse. Tällainen aggressio syntyy tilanteissa, joissa pakeneminen ei ole mahdollista eli esimerkiksi remmiräyhääminen on pitkälti pelkoaggressio: koira pyrkii hyökkäämään, koska hihna estää pakenemisen.

Jokainen pelkoa aiheuttanut tilanne aiheuttaa stressiä ja stressillähän on tunnetusti paljon ikäviä fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia. Stressi säilyy elimistössä pitkään: yhden voimakkaan stressiaavan tilanteen aiheuttama epätasapaino koiran kehossa vaati noin viikon tasoittuakseen. Uudet stressaavat kokemukset ”toipumisviikon” aikana lisäävät kuormitusta ja kerta kerralta pitkittävät toipumista. Koirilla on tietty stressinsietoraja ja kun tämä raja ylitetään, se saattaa reagoida hyvinkin vihamielisesti.

Koira voi ilmentää aggressiivista käyttäytymistä kolmella tavalla, jotka ovat uhka, puolustus ja hyökkäys. Se, mikä milloinkin on esillä, riippuu koiran sisäisestä tilasta ja aggression herättämästä ärsykkeestä. Sama koira voi samaankin ärsykkeeseen reagoida eri tavalla riippuen olosuhteista. Esimerkiksi yksin ollessaan koira reagoi tiettyyn ärsykkeeseen pakenemalla ja omistajansa seurassa samaan ärsykkeeseen aggressiolla. Toinen merkittävä esimerkki liittyy reviiriin: sama ärsyke koiran omassa tutussa ympäristössä aikaansaa herkemmin aggressiivisen hyökkäyksen kuin sama ärsyke vieraassa paikassa.

MUUTTUNUT KÄYTÖS ON HÄLYTYSMERKKI

Jokainen koiranomistaja oletettavasti tuntee oman koiransa riittävän hyvin huomatakseen vähäisenkin normaalista poikkeavan käytöksen. Koiran käytös ei muutu syyttä, joten noihin poikkeamiin on reagoitava ja mitä aikaisemmassa vaiheessa ne huomataan, sitä helpompi niitä on korjata.

Ensimmäiseksi tarkistettava asia ovat mahdolliset kiputilat tai muutoin epämiellyttävää oloa aiheuttavat asiat. Kivulias koira vetäytyy omiin oloihinsa, muuttuu passiiviseksi tai apaattiseksi, välttelee kosketusta ja reagoi voimakkaasti esimerkiksi koskettamiseen, käsittelyyn, hihnan nykäisyihin ja äkkinäisiin liikkeisiin, joista jokainen voi pahimmassa tapauksessa herättää aggressiivisen käytöksen. Äkkinäinen kiputila saa koiran puremaan, mutta se ei toki vielä tarkoita sitä, että koira olisi ongelmakoira, se vain reagoi tahattomasti ja nopeasti. Ongelmakäytös syntyy vasta, kun samanlainen kiputila samasta syystä tapahtuu toistuvasti – tuolloin koira alkaa suhtautua negatiivisesti kipua aiheuttaneisiin tilanteisiin, esimerkiksi hihnaan ja pantaan, vaikka kipua ei enää olisikaan – ja on valmis puremaan.

Kivuliasta koiraa ei myöskään voi kouluttaa. Ensinnäkin oppimiskyky heikkenee ja toisaalta taas kiputilassa koulutetut asiat muuttuvat koiran mielessä kipua tuottaviksi asioiksi ja silloin vain joudutaan ojasta allikkoon. Kipu aiheuttaa myös stressiä ja stressi puolestaan kivun tavoin heikentää oppimiskykyä ja -halukkuutta. Vasta kun kipujen mahdollisuus on suljettu pois, voidaan ruveta miettimään muita mahdollisia syitä pelkotiloihin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin.

Jos ongelmia ilmenee eikä itsellä ole kokemusta koiran koulutuksesta, niin parhaat lopputulokset saadaan, kun hakeudutaan koiran käyttäytymiseen ja kouluttamiseen perehtyneen ammattilaisen puheille. Keskustelujen, koiraan tutustumisen ja hyvien koulutusmenetelmien avulla saadaan useimmat ongelmat ratkaistua. Vaan kyllä ne kokeneenkin kouluttajan koirat voivat pelätä. Ainakin jotain ja joskus. Eli lukekaapa myös tämänkertainen Salkkareiden kolumni. Siinä kerron tähän teemaan liittyen tämän nykyisin meillä asustelevan kolmikon peloista.

ENS (Early Neurological Stimulation) eli Bio Sensor https://www.gentlemiracles.net/bio-sensor?newKskPage