Pienen mopsipojan joulu
Teksti: Sanna Sainpalo
Kuvat: Sanna Sainpalo, Jenna Laurila, Terhi Taponen,
Anna Honkonen, Elena Vesa, Mikko Moilanen, Paula Määttänen
Taivaalta tippui hiljakseen jotakin valkoista. Ne olivat lumihiutaleita. Talvi oli tulossa, siis kylmää ja märkää tiedossa.
Väinö-mopsi katseli ikkunasta ulos ja ihmetteli ihmisten kiirettä. Oli kuulemma hommia vaikka kuinka paljon. Kummallista, miten ihmiset ne aina jättävät kaiken viime hetkeen, vaikka joulu se saapuu joka vuosi samaan aikaan.
Kuva: Terhi Taponen
Aamulla kuului kova komento, kun äiti Liisa huuteli: "Jokainen siivoaa oman huoneensa ja sitten siivotaan yhdessä koko talo".
“Miksei Väinön tarvitse tehdä mitään”, Juuso huuteli.
“Koska koirat ovat siivonneet… eivät koskaan. Eli me ihmiset siivotaan”, kuului äidin topakka vastaus.
Olipas hyvä, ettei tarvitse osallistua siivoushommiin, joten läksin torkuille Marikan huoneeseen. Perheen isukki makoili olohuoneessa, kun kuului äidin komento: ”Ismo, matot ulos ja imuri käteen!” Voi ei, siis joulusiivous koko talossa.
Isukki Ismo huuteli: ”Tulehan Väinö, lähdetään me pojat ulos!”. Isukki oli ostanut minulle lämpimän talvihaalarin, etten paleltuisi.
Ulkoilun jälkeen asetuin lämpimän takan viereen makoilemaan ja nauttimaan olostani. Antaa ihmisten riehua sen joulusiivouksen parissa. Näin unta, että jokaisella karvaisella olisi lämpöinen joulu ja koti, missä asua ja missä olisi aina ruokaa saatavilla. Uneksin, ettei ketään laitettaisi ulos kylmään paleltumaan eikä ketään jätettäisi ilman ruokaa.
Yhtäkkiä kesken makeiden unieni aukaisin silmäni. Imurin suutin osoitti suoraan minua. ”Väinö, väistä vähäsen, että saan tästä imuroitua.” Olihan se pakko väistää.
Juuso otti minut syliinsä ja kuiskasi korvaani: ”Olet maailman paras Väinö-mopsi ja aion ostaa sinulle joululahjan.”
Kuva: Jenna Laurila
Siivoushommien jälkeen perhe rauhoittui hetkeksi. Mutta sitten alkoikin leivontahommat. Uunista leijui ihana maustekakkujen tuoksu. Kuola valui suustani, mutta en saanut maistiaisia. Kakkujen jälkeen uuniin laitettiin joulutortut. Niistäkin leijaili mahtavan hyvä tuoksu. Ei tullut niistäkään edes pienen pientä makupalaa.
"Iskä! Väinön joululahja vielä hankkimatta. Haluan eläinkauppaan ostamaan.", Juuso aneli.
Isukki suostui, ja minä pääsin mukaan. Eläinkaupassa myyjätäti ehdotti komeaa joulupukki-karvalelua ja isukki suostui, vaikka se maksoi 15 euroa.
Sitten isukki keksi, että ajetaanpa eläinklinikan kautta. Isukki oli ostanut eläinklinikan henkilökunnalle suklaata jouluherkuksi, vaikka kamala paikkahan se on: siellä aina tökitään jotakin rokotuksia tai muutenkin sorkitaan pientä viatonta mopsia. Mutta kyllä niiden mieltä lämmitti se suklaarasia.
Halusin äkkiä kotiin, vaikka kaikki eläinklinikan hoitajat silittivät minua ja kehuivat, kuinka suloinen mopsi olen.
Sen keikan jälkeen pääsin kotiin ja nukkumaan. Mikä parasta – ihmisetkin rauhoittuivat iltaa kohti. Ilmeisesti talo oli siivottu tarpeeksi hyvin.
Illalla joulukuusi pääsi omalle paikalleen. Kävin haistamassa sitä ja se tuoksui ihanasti metsälle, minne olisi kiva nostaa jalkaa edes vähäsen. Kuusenpallot ja kirkkaat nauhat olivat myös hauskoja.
Kun aattoaamu koitti, kysyi Juuso heti uteliaana, että milloin pukki tulee. ”Marika ei saa mitään ja minulle on se isoin paketti!”, Juuso julisti ja heti oli pieni tappelu valmiina. Lapset rauhoittuvat, kun kuulivat, että pukki tulee vasta illalla.
Ihmiset läksivät haudoille viemään kynttilät, ja minut jätettiin yksin kotiin. Mitähän tekisin sillä aikaa? Päätin ottaa torkut.
Avain kävi ovessa. Joku oli tulossa sisään. Olisikohan se kenties joulupukki? Päätin haukahtaa, jonka jälkeen kuului vastaus: ”Väinö onkin kotona.”. Se oli tuttu ääni. Hilkka-mummi oli tulossa Matti-papan kanssa meille.
Hilkka-mummi ja Matti-pappa lepertelivät jo heti ovella ”Voi Väinö, mitä kuuluu? Voi rakas pieni mopsi!”. Pääsin syliin. Matti-pappa rakasti koiria ja muisteli aina innolla sota-aikoja sekä hänen lapsuudenkodissaan olleita pystykorvia. Hilkka-mummikin tykkäsi koirista ja antoi usein herkkuja. Nytkin hän heti kysyi, että olenko saanut syömistä, ja lampsi vastaustani odottamatta tomerana jääkaapille.
Ei mennyt kovin kauan, kun oma perhekin saapui hautausmaalta. Äiti Liisa patisti kaikki heti syömään riisipuuroa ja sekahedelmäkeittoa. Sehän sopi kaikille. Mummo ja pappa olivat ensimmäisinä ruokapöydässä.
Juuso ja Marika olivat iloisia nähdessään taas mummon ja papan.
Kuva: Jenna Laurila
Kuva: Paula Määttänen
Kuva: Sanna Sainpalo
Kun ihmiset olivat syöneet, menin katsomaan, löytyisikö pöydän alta mitään muruja. Löytyi ja ja minä siivosin ne pois. Ihmiset turisivat olohuoneessa, joten päätin ottaa taas nokoset. Odotin joulupukkia ja mitä se toisi.
Radiosta kuului musiikkia. ”Aattoilta pitkä on, taival valoton" ja ”On vilinää vilskettä pienten tiukujen".
Hiljakseen alkoi hämärtää. Ihmiset alkoivat kattamaan pöytää jouluateriaa varten. Joulupöytään kannettiin kaikenlaisia herkkuja: oli kinkkua, laatikoita, mummon leipomia riisipiirakoita ja Matti-papan tekemää savulohta.
Kuulin, kun ovikello soi. Kuka sieltä nyt tulee? Isukki juoksi ovelle vastaan. Ovella seisoi Joulupukki, joka kysyi: ”Täälläkö asuu kaikki kiltit lapset?”.
Minä murisin hieman tälle omituisen näköiselle ukkelille, joka oli parta valkoisena tulossa sisään. Lahjasäkki mukanaan hän käveli olohuoneeseen, ja minä hyppäsin pukin syliin. Pukkia nauratti ja hän sanoi: ”Väinö, sinä olet hauska.”.
Kuva: Anna Honkonen
Kuva: Elena Vesa
Pukki alkoi nostaa säkistä paketteja. Äiti Liisalle oli iso paketti. Mummo Hilkka sai toisen ison paketin. Matti-pappa sai oman pakettinsa. Ja minun – Väinön – paketti nousi myös säkistä. Juuso ja Marika saivat monta pakettia, pieniä ja vähän isompia.
Pukki lähti isukin kanssa hakemaan vielä yhtä laatikkoa.
Pukki sanoi: ”Tässä laatikossa on teidän elämänne paras joululahja, joka on teille varmasti rakas.” Isukki nosti laatikosta pienen mopsin pennun! ”Tässä on Väinön kaveri Ville. Hyvää Joulua kaikille!”.
Siinä vaiheessa Juuso ja Marika halasivat pukkia pitkään sanoen: ”Olet maailman paras joulupukki!”. Isukki ja äiti saivat myös kiitoshalit.
Menin haistelemaan tätä kaveria heti. Se tuhisi ja katseli minua. ”Sinäkin olet mopsi. Olen sinun kaverisi.”.
Pukki nosti vielä yhden paketin lahjasäkistä. Marika avasi paketin ja sieltä ilmestyi iso karvainen koiranpeti. Se oli minun ja Villen yhteinen peti – oikein iso, muhkea ja lämmin peti.
Pukki toivotti kaikille Hyvää Joulua, ja sitten hänen piti lähteä seuraavaan paikkaan.
Lämmin Joulutervehdys kaikille Mopsi-lehden lukijoille omasta puolestani!
Kuva: Sanna Sainpalo
Kuva: Mikko Moilanen