Kun Elmo liittyi pieneen perheeseemme, ei häntä lainkaan kiinnostanut nukkua minun ja Paavon kanssa. Olin rakentanut Elmolle oman pienen pentuaitauksen, jossa oli peti, pissapaperia sekä vesikuppi. Aitauksen ovi oli koko ajan auki eli Elmo sai mennä ja tulla oman tahtonsa mukaan.

Hänen tahtonsa oli omistaa koko aitaus. Iltaisin hän kömpi aitauksessa olevaan petiinsä ja mulkoili meitä sieltä sen näköisenä, että ettekö te ole jo menossa nukkumaan.

Jossain vaiheessa Paavoa kävi kiinnostamaan tämä Elmon valtakunta. Hän kömpi Elmon viereen aitauksessa olevaan punkkaan. Elmon mielestä tämä oli selkeästi ”hostile takeover”, minkä jälkeen Elmokin siirtyi nukkumaan sänkyyni. Siitä lähtien me kolme olemme nukkuneet samassa sängyssä sen leveydestä ja/tai kapeudesta huolimatta.

Omat plussat ja miinukset

Ennen Paavoa ja Elmoa olin erittäin sikeäuninen. Vaihdoin kyllä asentoa monta kertaa yössä, mutta nukuin hyvin. Vaikka seinät olisivat sortuneet ympäriltäni, olisin vain pyyhkinyt pölyt kasvoiltani ja jatkanut unia. Ja vaihtanut asentoa. Koirien kanssa nukkuessani uneni on kevyempää. Herään joka kerta, kun jompikumpi esimerkiksi hyppää sängystä juomaan vettä yön aikana. Nukahdan kyllä välittömästi uudelleen, kun koira palaa takaisin sänkyyn ryyppyreissultaan.

Ilman koiria nukkuessani uneni on ihan yhtä kevyttä kuin niiden kanssa nukkuessani. Saatan yöllä herätä säikähtyneenä, että missä pojat on, kun vierestä ei kuulukaan rauhoittavaa tuhinaa. En voisi kuvitellakaan, että Paavo ja Elmo nukkuisivat omissa sängyissään. Molempien läsnäolo, läheisyys sekä ”uniäänet” rauhoittavat minua ja saavat aikaan hyvänolon tunteen: pojilla on kaikki hyvin.

Poikien kanssa nukkuma-asennon vaihtaminen yön aikana on osoittautunut lievästi ilmaistuna hankalaksi: Paavo kun haluaa nukkua minun polvitaipeessa ja Elmo toisella puolella lonkkataipeessa – kuumanherkkänä rotuna molemmat tietysti peiton päällä. Nukun siis kuin tiukassa makuupussissa tai kapaloituna. Rajoitettu liikkuvuus aiheuttaa meille kaikille närkästystä, kun minä haluan vaihtaa asentoa, mutta pojat eivät. Puolinukuksissa olevan mopsin ilme voi olla suorastaan murhanhimoinen, kun yrität siirtää tätä varovasti toiseen kohtaan, jotta voit itse vaihtaa asentoa. Tietäjät tietää.

Olen aamu-uninen ja onneksi niin ovat myös Paavo ja Elmo. Kumpikaan ei todellakaan ole koskaan olleet aamuviideltä vailla ulos. Päinvastoin: kun minä nousen aamulla sängystä – kellonajasta riippumatta – molemmat jäävät vielä jatkamaan uniaan, kunnes ruokakupit alkavat kolahdella keittiössä.

Tämä meidän yhteinen aamu-unisuus on joskus koitunut kohtalokseni. Kun herätyskello soi arkiaamuna meidän kaikkien mielestä liian aikaisin, on minun hyvin helppo nukahtaa uudelleen, kun kaksi umpiväsynyttä mopsia käpertyy viereeni jatkaen unettavaa kuorsaustaan. Olen aika usein ollut auttamattomasti myöhässä aikaisista aamupalavereista.

Huolimatta siitä, että meidän trio nukkuu yöt samassa sängyssä, ostin tänä keväänä pojille uudet hienot ortopediset sängyt – vanhat punkat kun alkoivat olla jo aika nuhjuiset. Sängyt eivät ole yöunia varten vaan päivän aikana tapahtuvaan pötköttelyyn ja siihen kuuluisaan koiranuneen.

Yksi poikien aikaisemmista peteistä oli CalmBed eli sellainen pyöreä pörröinen koiranpeti, jonka mainostetaan tarjoavan koiralle mukavuutta ja turvaa, tuovan rauhaa ja lievittävän eroahdistusta. Meillä peti oli Paavolle paikka, missä oli kiva piehtaroida ja riehua lelujen tai puruluun kanssa. Eli se niistä mainoslauseista.

Ostin ilmeisesti liian isot sängyt, sillä molemmat nukkuvat samassa sängyssä toisen ammottaessa tyhjyyttään. Yrittävätköhän pojat kertoa, että läheisyys on heillekin tärkeää lepohetkessä?

Koen siis sekä plussia että miinuksia koirien kanssa yhdessä nukkumisesta. Onko plussia enemmän vai vähemmän ja kenen kannalta: koiran vai minun? Onko plussat tai miinukset määrästä huolimatta merkittävämpiä painoarvoltaan? Matemaattista kaavaa tähän dilemmaan ei ole, mutta jatkossakin aion nukkua koirieni kanssa samassa sängyssä. Nykyisten ja tulevien. Koska sydän sanoo niin.