Salkkaripojat ja viimamakkara

Teksti: Sirkku Ulvi
Kuvat: Tuuli Salminen

LINTUBONGALI

ISO alun perin suunnitteli, että meistä jokainen saa vuoron perään kirjoittaa ikäjärjestyksessä, vanhin ensin. Sitten hän laittoikin pakan sekaisin ja päätti, että aloitetaan nuorimmaisesta. Joten tällä kertaa onkin ISON vieressä tekstiä sanelemassa Ismo, joukon kuopus.

Heippa vaan, kaikki moppeystävät ja muunkin lotuiset koilat ja koilien ihmiset!

Tässä kiljoittelee lintubongali Ismo Ilopilleli. ISO kyllä sanoi, että minun pitäisi ylittää talinoida ihmisten kielellä ja käyttää myös L-kiljainta. Höpsis, mitähän se taas oikein höpisee? Minähän käytän sitä kaiken aikaa ja ymmällän ainakin itse aivan mainiosti, mitä minä milloinkin talkoitan.

Ismo Ilopilleli on minun vilallinenkin nimeni ja valmaan siksi minulla on tuolla peläpäässä sellainen kiekula, joka heiluu kaiken aikaa. Ilomittali, joka vipattaa monesti jopa nukkuessani.

Elityisen paljon häntä vipattaa, kun naapulin Kisu-valkkalille tai Miikulle tulee sellaiset naisten juoksut – silloin niistä lähtee niin helkullinen tuoksu, että häntä on kuin lopeli pepun päällä pyölimässä. Välillä vallan itsekin alvelen, että jos se tuosta vielä vinhemmin alkaa pyöliä, niin lähden lentoon kuin helikokopteli.

– Kellonkos Seppo sulle hyvän vitsin valiksista?
– Mistä ihmeen valiksista? Anna kuule olla...

Miikulla oli juoksut juuli viime toukokuussa ja se vietiin ”pahimmiksi päiviksi” muualle hoitoon. Silloin minä tunsin sellaista kaihoa, että voisi sitä valmaan melkein suluksi sanoa.

Minä päätin valita kiljoittelun aiheeksi linnut, koska ne ovat mielestäni valsin mielenkiintoisia otuksia. Enimmäkseen linnut lentävät ilmassa tai istuksivat puiden oksilla, tai sitten ne uivat vedessä. On niillä siis jalatkin ja niillä ne pihassa pomppivat ja kai ne ilman jalkoja puusta putoilisivat.

Meidän pihassamme vielailee elityisen paljon valiksia ja halakoita. Ne pitävät kovaa metakkaa ja tapella nahistelevat keskenään, mutta ei se minua suulemmin haittaa – annan niiden mekkaloida ihan lauhassa. Joskus ne ovat tulhan löyhkeitä ja tulevat ihan nenän alle kekkaloimaan. Silloin minä haluaisin vähän osallistua keskusteluun, mutta mokomat hyppivät kauemmas ja kääntävät selkänsä – valsin on epäkohteliasta polukkaa.

Sitten täällä on myös läkättilastaita, valpusia, punatulkkuja, västäläkkejä, pääskysiä, fasaaneja, kyyhkysiä ja olavia… ai niin, eihän olava olekaan lintu, vaikka se puussa istuskeleekin. Eikä se osaa edes lentää, kun sillä ei ole niitä sellaisia siipiä.

Tikkakin käy toisinaan naputtelemessa sähkötolppia… luulisi, että siinä hommassa nokka tylsyy ja pää menee tälinästä sekaisin, vaan eipä tunnu tikka siitä olevan moksiskaan.

Joskus taas naapulin katolla istuu tosi iso haukka, ja sille ISO nylkkiä helistää ja huutaa: ”Menehän matkoihisi siitä mokoma peto minun pieniä koiliani vahtimasta! Minä sinulle tulpaan annan, jos lähellekään uskallat tulla.” Ja kyllä se haukka lopulta uskoo ja lentää letkottaa muille maille.

Kun me iltaisin lenkeillä käydään, niin siellä tulee vastaan monenlaisia eläimiä. Matkan vallella on puisto, jossa on lampia ja niissä uiskentelee valsin monenlaisia solsan

näköisiä otuksia – kaikkia ei ISOkaan tunne. Kettuja, peuloja ja mäyliä on nähty, mutta ei susia, vaikka niitäkin kuulemma asustelee Alboletumin metsissä. Ja lampaita – ne tulevat aina keväisin ja viettävät koko kesän isossa aitauksessa meidän ihmeteltävänämme.

Minua emäntä toisinaan kutsuu kivitaskuksi tai käpytikaksi, vaikka en minä kyllä koe mikään lintu olevani. Johtuu valmaan siitä, että niin kovasti tykkään natustella kiviä ja käpyjä. Tiputan kyllä ihan heti suustani, kun Iso sanoo: - pistä pois. Vaan saman tien löydän kyllä uuden puleskeltavan.

Oikein aulinkoista ja mukavaa kesää kaikille mopsiystäville pelheineen! Elämä on laiffii!

Telvesin, Ismo