Salkkaripojat ja Viimamakkara
Teksti ja kuvat: Sirkku Ulvi
Heippa vaan taas kaikille!
Se on sitten taas meikäläisen vuoro turista viimeksi kuluneiden kuukausien tapahtumista. Ja mikäs tässä turistessa, kun on varsinaiseksi sanasepoksi syntynyt. Otin muuten selvää sanan alkuperästä ja löysin seuraavaa: Sanaseppo on taitava sanankäyttäjä ja Kalevalasta löytyy selitys sille, että kyse ei ole esimerkiksi sanamatista tai vaikkapa sanajussista.
Seppo Ilmarinen oli seppäsankari, joka takoi maailman alussa maailmankantta niin taitavasti, etteivät näkyneet pihtien pitämät eivätkä tuntuneet vasaraniskut. Ilmarinen takoi esineitä, mutta nykyään sanat ovat pitkälti korvanneet esineet. Siksi niiden taitavaa luojaa voidaan hyvällä syyllä kutsua sanasepoksi.
No niin, sanailut sikseen ja itse asiaan eli siihen, miten tämä elämä täällä pikkuruisessa kerrostalokaksiossa on meillä karvakavereilla sujunut. Puoli vuotta on jo muutosta ehtinyt kulua, joten varsin hyvin on tiedossa, mitä mieltä kukakin on tällaisesta asumismuodosta, jossa piha ei olekaan heti oven takana ja jossa ei ulos pääse ikinä ilman narua kaulassa. Niin se laki määrää ja toisaalta hyvä niin, koska ilman tuota lakia saattaisi olla, että meidän Viimamakkaramme viilettäisi teillä tietymättömillä jonkin todellisen tai kuvitteellisen saaliseläimen perässä. Nyt hän joutuu tyytymään pelkästään noiden eläinten jättämiin jätöksiin, joita kyllä löytyy. Löytyy niin paljon, että rouva varmaan popsii papanoita ainakin yhden aterian verran päivässä.
Sen olen ISOn puheista ymmärtänyt, että hänellä kaikkein lujimmille ottavat nämä kuukaudesta toiseen jatkuneet sateiset kelit. Ennen hän huonolla säällä lykkäsi meidät raukat pihaan ja jäi itse kessuttelemaan ulko-oven pieleen. Nytpähän sitten saa tietää, mitä on lähteä paarustamaan lenkille, vaikka siellä sataisi ämmiä äkeet selässä, mitä se sitten tarkoittaakaan. Yhtä outo on sanonta ”sataa kissoja ja koiria”, sillä en kyllä koskaan ole kissojen ja koirien nähnyt taivaalta sataneen – sen enempää kuin ämmienkään. Kyllä se ensisijaisesti on vettä ollut. Hm…
Jos ei muuta tähdellisempää tekemistä…
…niin pienet tirsat voisivat olla paikallaan. Hoh-hoijaa!
Minun mielestäni on vain mukavaa (narusta riippumatta), että pääsee useamman kerran päivässä kunnon kävelylle, ihan jo pelkästään kunnon ylläpitämiseksi. Ja maailma on täynnä mielenkiintoisia tuoksuja, joiden äärellä voisi viihtyä tovin ja toisenkin. Samoin sanailemassa viestejä jokaiseen lyhtypylvääseen, ruohotuppaaseen, puistonpenkin jalkaan, puunrunkoon ja mitä nyt milloinkin eteen tulla tupsahtaa. ISOa suuresti huvittaa se, että talon takapihalla olevan nostopaikka -kyltin tolppaan nousee aina sekä minun että Ismon jalka. Ja kakka tulee varsin usein siististi sellaisen ”Korjaathan koirasi jätökset” tai ”Koirien ulkoilutus kielletty” -kyltin juurelle.
Asuminen muutoin ei juurikaan poikkea siitä vanhasta totutusta. Päivärutiinit ovat ennallaan, lenkit tulevat ajallaan, ruoka tulee ajallaan, unet ja aktiviteetit ajallaan – ihan sama asui sitten omakotitalossa tai kerrostalossa.
ISOn touhut eivät myöskään ole muuttuneet, vaikka pihahommia ja remontointia ei enää kuvioihin kuulukaan. Samanlainen multitaskaaja se on edelleen, kyllä se jatkuvasti itselleen tekemistä keksii. Välillä jo oikein meinaa meikämies mielensä pahoittaa, kun ISO oikein tosissaan uppoutuu maalaamiseen, neulomiseen, lehden tekoon tai muuhun kummalliseen kaiken huomion vaativaan hommeliin ja meinaa melkein meidän kanssaeläjien sosiaaliset tarpeet unohtaa. Onneksi olen niin harjaantunut ilmeilijä, että osaan oivallisesti kertoa, milloin haleja, suukkoja, rapsutuksia, helliä sanoja, herkkupaloja, lämmintä syliä, yhteisiä lepohetkiä tai pieniä askartelutehtäviä on tullut liian vähän.
Noita ISOn kiireitä ajatellen meinasimme Ismon kanssa, että me voidaan tuottaa tämä artikkelia varten tarvittu teksti ihan kahdestaan. Vaan eipä meistä kumpikaan sitten tietokonetta osannut käyttää, joten pakko se oli pyytää näppäräsormista emäntää apuun.
Joulua me emme tässä osoitteessa tule viettämään. Juuri saimme kuulla, että joulukuun puolivälissä siirrymme entiseen kotiimme kolmeksi viikoksi pitämään huolta Kyöstistä ja Karmasta, kun heidän perheensä lähtee sukuloimaan Unkariin. MiiMau tietenkin riemastui uutisesta, kun se taas pääsee hoitamaan leikkipoliisin virkaa ja riekkumaan ilman valjaita myyrä-, jänis-, hiiri- ja lintujahdissa. Ja – itse asiassa – taisi tuo ISOkin asiasta innostua, kun sen ei sateessa tarvitse lähteä meitä pitkin kyliä kävelyttämään. Se tosin arvelee, että vesisade muuttuu rankaksi lumisateeksi juuri noiden kolmen viikon ajaksi… että niitä lumitöitä piisaisi sitten!
Tosimiehelle pientä purtavaa!
Ai apua tietokoneen käyttöön? Kirjotelkaa ihan vaan keskenänne, minulla on tärkeämpääkin tekemistä.