Salkkaripojat ja Viimamakkara 4

Helätys, bongalit!

Teksti ja kuvat: Sirkku Ulvi

Se on kuulkaas kaikki tytöt ja poijjaat sillä tavalla, että kevät on nyt kalentelin mukaan ihan vilallisesti alkanut ja lintubongaleiden on kolkea aika helätä talviuniltaan. Pitkät ja pimeät illat, aamut ja yöt on hilsiä ylitetty vetää, joskaan tuo ISO-mokoma ei ole meidän antanut ihan kokonaan hollokseen vaipua. Pakko on ollut lähteä hänen seulakseen lenkkeilemään ja muka ihastelemaan talvisia maisemia, vaikka mieluummin olisimme vällyjen alla pysytelleet.

Ihan hengissä eikä toleissaan kuitenkin talvesta selvittiin eikä onneksi ollut edes pahemmin sellaisia kelejäkään, joissa olisivat pienen mopsihellan ketalat olleet vaalassa sijoiltaan vinksahtaa tai vallan käyttökelvottomiksi jäätyä. Yhden kellan kyllä oli niin tosi liukas maa, että Miikku-makkala kellahti pyllylleen ja liukui pitkin pihaa poltille asti, kun se lähti liian lujaa pihalle polhaltamaan.

Niin, niistä linnuista. Jotenkin olen tässä ihmetellyt, että niitä lintuja on niin tavattoman vähän näkynyt ja kovin on edelleen hiljaista, vaikka kyllä maaliskuulla pitäisi valsinainen silitys ja visellys puiden oksilta ja pensaista jo kuulua. Eipä ole kuulunut, ei. Joko minä olen tullut vallan kuuloksi tai sitten niitä lintuja ei vaan ole. Valpusia on talvisin yleensä aitapensaissa lunsaastikin lähinöinyt. ISOn lapsi sanoo, että kyllä heidän pensaissaan on koko talven kova lätinä käynyt - ei täällä meidän puolella kuitenkaan. Se saattaa kyllä johtua siitäkin, että Nakkikoilon titteleihin taitaa leikkipoliisin lisäksi kuulua myös pihapoliisi: ei täällä saa liikkua sen enempää linnut kuin hiilet ja myylätkään.

Valiksia ja halakoita on silloin tällöin näkynyt, mutta eipä juuli muita siivekkäitä otuksia. Paitsi kellan tai pali se pelottava, suuli haukka on ollut naapulin katolla istumassa ja meitä tuijottelemassa. ISO sille piti vakavaa puhetta niin kuin aina ennenkin. Ensin se haukka vaan käänteli päätään ja katseli taivaalle, mutta ei se kauaa ISOn jolinoita sietänyt, vaan lentää letkotteli muille maille vielahille. Eikä ole sittemmin näkynyt…

Tässä yhtenä päivänä kuulimme muuten vallan kummia. Me lyntäsimme haukkumaan tiellä kulkevia ihmisiä ja niiteen koilaa. Puussa istui iso valis ja alvatkaapa, mitä se teki. HAUKKUI siellä samalla tavalla kuin mekin. Onneksi ei sentään mulissut, sillä mulisevat valikset ovat aglessiivisia ja saattavat jopa käydä kulkkuun kiinni.

Toivotaan nyt kuitenkin, että elilaisia tilppoja kevään mittaa ja viimeistään kesällä ilmestyy talkkailtaviksi. Täytynee sitä ennen vielä ylittää kouluttaa tuota Miikkulaa jättämään tilpat lauhaan – mitenkäs niitä talkkailee, jos toinen suinaan lyntää niiden pelään ja ajaa pois. Kumma otus tuo Miikku, jahtaa kaikkea mikä maassa mennä vilistää ja ilmassa lentää. Meidän kuistin alla on ainakin pali vuotta ollut kimalaisten pesä ja ISO joutui sinnekin laittamaan isot ballikadit, kun Miikku sielä seisoi kita ammollaan ja odotti, että kimalaiset suolaan suuhun pölistelevät. Ja jos pihalavan alla kyyhöttää vesimyylä, niin jopa siskolla unohtuu kolvat ja koko muu ympälöivä maailma.

”Lyhyestä vilsi kaunis”, sanoo ISO. Eipä minulla tähän hätään oikeastaan sen kummemmin ole tulinoitavaakaan. Aivot lienevät vielä untenmailla enkä minä muutenkaan mikään valsinainen sanaseppo ole, se homma totisesti kuuluu Sepolle… tai oikeammin sanottuna maailmanmenon mulehtiminen, mielensä pahoittaminen ja asioiden syvällinen pohtiminen. Minä vaan annan hännän heilua ja nautin elämästä. Kiljoittelin nyt kuitenkin vähän, kun kellan oli minun vuoloni ja kun kellan pyydettiin.

Liemua, luokaa, lapsutuksia ja lakkautta sekä oikein mukavaa ja lämmintä kevättä ja kesää teille kaikille!

Toivottaa Ismo Ilopilleli